-
16.03.2010 10:17:52 CET (TeliaSonera Finland/Sonera)
3G-verkko laajenee Pohjois-Pohjanmaalla. Lumijoen läheisyydessä on otettu käyttöön tukiasema, joka palvelee Lumijoen keskustaajamaa ja sen lähialueita. Siikajoella on avattu uusi tukiasema parantamaan Ruukin kylän ja sen lähiympäristön yhteyksiä. Iin asemakylällä avattu tukiasema parantaa palveluja Iissä.
-
16.03.2010 09:50:53 CET (TeliaSonera Finland/Sonera)
Sonera vahvistaa paikallista toimintaansa sertifioimalla parhaat jälleenmyyjänsä Sonera Pro –kumppaneiksi. Sonera Pro –kauppiaskumppanit tarjoavat jatkossa aiempaa laajemmat viestinnän ja tietoliikenteen kokonaisratkaisut sekä konsultointipalvelut alueen yritys- ja yhteisöasiakkaille. ”Tiivistyvä yhteistyö tuo meille lisäosaamista ja valtakunnallista myyntivoimaa auttaa alueemme yritysasiakkaita viestintäpalvelujen hyödyntämisessä”, kertoo Sonera Pro –kumppaniksi valittu Jukka Kivimäki Paikallis-Sähkö Oy:stä.
-
16.03.2010 09:49:35 CET (TeliaSonera Finland/Sonera)
Sonera on laajentanut Kainuussa 3G-verkkoaan. Kajaanissa ja Sotkamossa on kummassakin otettu käyttöön kaksi uutta tukiasemaa. Tänä vuonna Sonera rakentaa 1500 uutta tukiasemaa, joista Oulun lääniin tulee arviolta 150.
-
15.03.2010 12:56:50 CET (TeliaSonera Finland/Sonera)
Google on käynnistänyt yhdessä Soneran ja Nordean kanssa Update Finland –kampanjan, jonka tavoitteena on aktivoida suomalaisia pk-yrityksiä hyödyntämään paremmin internetin mahdollisuuksia liiketoiminnassaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset pk-yritykset tuntevat ja hyödyntävät esimerkiksi digitaalisen markkinoinnin etuja huonommin kuin pk-yritykset muissa pohjoismaissa. Kampanja toteutetaan Suomen lisäksi myös Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa.
-
11.03.2010 12:02:08 CET (TeliaSonera Finland/Sonera)
TeliaSonera Finland toimittaa Lahti Energian tytäryhtiö LE-Sähköverkolle sähkönkulutuksen etäluentajärjestelmän ja -luentapalvelut. Sähkömittareiden etäluenta antaa kuluttajille paremman mahdollisuuden arvioida omaa sähkönkulutustaan, parantaa asiakaspalvelua ja vähentää sähköyhtiön kustannuksia. Sopimus vahvistaa entisestään Soneran asemaa Suomen johtavana etäluettavien sähkömittaripalvelujen toimittajana.
-
09.03.2010 10:33:33 CET (TeliaSonera Finland/Sonera)
Sonera tuo markkinoille laajakaistaan perustuvan uuden sukupolven interaktiivisen televisiopalvelun, Sonera Koti TV:n. Soneran Koti TV on sisällöltään markkinoiden monipuolisin tv-palvelu, joka tarjoaa maksutelevisiopalvelut ja pääsyn tuhansia tallenteita sisältävään Suomen monipuolisimpaan ja kattavimpaan videovuokraamoon. Soneran tv-asiakkaat voivat Soneran ja URHOtv:n yhteistyön ansiosta valita minkä ottelun he katsovat samana iltana pelattavista jääkiekko-otteluista televisiostaan. Palvelu täydentyy ennen kesää, kun musiikkipalvelu Spotifyn tarjonta integroidaan osaksi Sonera Koti TV:tä.
-
08.03.2010 06:00:00 CET (TeliaSonera AB)
TeliaSonera AB:n (publ) osakkeenomistajat kutsutaan täten varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään keskiviikkona 7. huhtikuuta 2010 klo 14.00 Ruotsin aikaa Cirkuksessa Tukholmassa osoitteessa Djurgårdsslätten 43–45. Ovet avataan klo 13.00.
-
24.02.2010 11:08:26 CET (TeliaSonera AB)
Broadband Services -liiketoiminta-alueen johtaja Håkan Dahlström on tänään nimitetty Mobility Services -liiketoiminta-alueen johtoon. Hän seuraa tehtävässä Kenneth Karlbergia, joka lähtee TeliaSonera-konsernista.
-
12.02.2010 08:11:58 CET (TeliaSonera Finland)
Soneran investoinnit kiinteään ja matkaviestinverkkoon kasvavat vuonna 2010. Soneran 3G-verkko laajenee ja nopeutuu ja panostuksia valokuituverkkoon kiihdytetään.
-
11.02.2010 07:25:00 CET (TeliaSonera AB)
Vahva tulos edesauttaa tulevaisuuden investointeja
-
09.02.2010 09:16:49 CET (TeliaSonera Finland)
Soneran vuoden 2010 trendiraportissa tutkittiin mm. asiakkaiden tietoturva- ja varmennepalvelujen käyttöä. Tutkimuksessa todettiin, että peräti 45 % ei tee mitään varmuuskopioita tietokoneella olevista tiedostoista, kuten valokuvista, videoista tai musiikista.
-
03.02.2010 10:56:06 CET (TeliaSonera Finland)
Soneran trenditutkimus 2010 osoittaa, että naiset ovat uuden tekniikan ja viestintäpalveluiden käyttäjinä ennakkoluulojen vastaisesti miehiä edellä erityisesti sosiaalisen median hyödyntäjinä.
-
03.02.2010 10:54:41 CET (TeliaSonera Finland)
Soneran trenditutkimuksen mukaan kuluttajat odottavat yrityksiltä aktiivista vuoropuhelua tuotteista ja palveluista. Kuluttajat keskustelevat palveluista verkossa, ja yritysten odotetaan osallistuvan keskusteluun myös omien kanavien ulkopuolella.
-
02.02.2010 08:00:00 CET (TeliaSonera AB)
TeliaSonera kasvattaa omistuksensa U’Cellissä 74 prosentista 94 prosenttiin ostamalla 20 prosenttia TeliaSonera Uzbek Telecom Holding B.V.:n osakkeista Takilant Limitediltä. TeliaSonera maksaa osakkeista noin 1 550 milj. Ruotsin kruunua (220 milj. Yhdysvaltain dollaria). TeliaSonera Uzbek Telecom Holding B.V. on hollantilainen holdingyhtiö, joka omistaa 100 prosenttia uzbekistanilaisesta U’Cellistä.
-
01.02.2010 14:00:00 CET (TeliaSonera AB)
TeliaSoneran vuoden 2009 tilinpäätöstiedote julkaistaan keskiviikkona 11.2.2009 noin klo 7.30 (Ruotsin aikaa) ja esitys on saatavilla internetissä osoitteessa www.teliasonera.fi/sijoittajatietoa ennen lehdistö- ja analyytikkotilaisuutta.
-
29.01.2010 09:02:02 CET (TeliaSonera Finland)
Suomen Yrittäjät ja Sonera ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuodelle 2010, jonka mukaan Sonera tarjoaa entistä laajempia jäsenetuja Suomen Yrittäjien jäsenyrityksille. Edullisten matkapuhelujen lisäksi uusia etuja yrittäjille ovat neuvottelupalvelut, etätyöratkaisut sekä maksuliikenteen kokonaispalvelu. Yhteistyö vahvistaa Soneran asemaa pk-yritysten palveluntarjoajana.
-
25.01.2010 09:00:00 CET (TeliaSonera AB)
TeliaSoneran nimitysvaliokunta ehdottaa Anders Narvingeria, Ingrid Jonasson Blankia ja Per-Arne Sandströmiä uusiksi hallituksen jäseniksi. Hallituksen nykyisistä jäsenistä ehdotetaan uudelleen valittaviksi Maija-Liisa Friman, Conny Karlsson, Timo Peltola, Lars Renström ja Jon Risfelt. Hallituksen puheenjohtajaksi esitetään Anders Narvingeria.
-
21.01.2010 12:53:59 CET (TeliaSonera Finland)
KTM Marek Hintze (45) on nimitetty 20.1.2010 alkaen TeliaSoneran Suomen Mobility Services-liiketoiminta-alueen johtoon.
-
21.01.2010 09:51:55 CET (TeliaSonera Finland)
TeliaSonera Finland toimittaa Jyväskylän Energialle sähkönkulutuksen etäluentajärjestelmän ja luentapalvelut. Sähkömittareiden etäluenta antaa kuluttajille paremman mahdollisuuden arvioida omaa sähkönkulutustaan, parantaa asiakaspalvelua ja vähentää sähköyhtiön kustannuksia. Sopimus vahvistaa Soneran asemaa Suomen johtavana etäluettavien sähkömittaripalvelujen toimittajana.
-
19.01.2010 09:08:13 CET (TeliaSonera Finland)
Sonera tuo uuden palvelun yrityskäytössä olevien matkapuhelinten laitehallintaan. Tarvetta yrityspuhelinten hallinnalle kasvattavat kehittyneet matkapuhelimet, jotka muistuttavat ominaisuuksiltaan yhä enemmän tietokoneita. Soneran palvelun avulla puhelinten käytettävyys ja turvallisuus nousevat samalle tasolle kuin toimistokoneissa. Keskitetty ja etänä tapahtuva laitehallinta säästää myös yrityksen kustannuksia. Palvelu on toteutettu teknologiakumppani Capricoden SyncShield® -ratkaisulla.
-
18.01.2010 10:21:44 CET (TeliaSonera Finland)
Vuoden 2010 loppuun mennessä kaikkien suomalaisten yritysten on siirryttävä nykyisten maakohtaisten maksukäytäntöjen sijasta yhtenäiseen euromaksualueeseen. (SEPA= Single Euro Payments Area). Tämä tarkoittaa, että keskeiset maksamisen palvelut - tilisiirto, suoraveloitus ja maksukortit - toimivat yhteisin standardein ja käytännöin eri euromaksualueen maissa sekä maiden välillä.
-
13.01.2010 08:00:00 CET (TeliaSonera AB)
TeliaSonera investoi yhteiseen 4G-runkoverkkoon Pohjoismaissa ja Baltian maissa ja jatkaa verkon laajentamista Ruotsissa ja Norjassa. Yhteisen 4G/LTE IP -runkoverkon toimittajaksi on valittu Ericsson ja radioverkkojen toimittajiksi Ericsson ja Nokia Siemens Networks.